Dandiedinmontinterrierit

- DDT ry

 

Dandiepäivät 20.-23.7.2017

 

Tämä tapahtuma on vuoden kohokohta joka vuosi. Tervetuloa viettämään dandiemäisen leppoisaa rentoa viikonloppua Kyrönniemen leirikeskukseen Lappajärvelle! Tämän vuoden teemana on Löydä sisäinen dandiesi.

 

Torstaina 20.7.

voi tulla paikalle virittäytymään tunnelmaan, tarjolla on mukavaa yhdessäoloa muun dandieväen kanssa.

 

Perjantaina 21.7.

keskitymme terveyteen ja hyvinvointiin. Koirahieroja opastaa aiheeseen sekä teoriassa että käytännössä ohjattuna harjoitteluna oman koiran kanssa. Sen lisäksi tutustutaan doboon, lajiin jossa koira ja ohjaaja treenaavat lihaskuntoa ja kehonhallintaa yhdessä tasapainotyynyn tai -pallon avulla. Illalla nautimme yhteisen illallisen.

 

Lauantaina 22.7.

on vuorossa perinteiseen tapaan DDT Club Show, jonka tuomariksi tänä vuonna on lupautunut Juha Kares. Niin ikään perinteen mukaan myös lapset ja miehet pääsevät esille omissa kisoissaan, Lapsi & Dandie sekä Mr Dandie Handler. Lisäksi toista kertaa dandiepäivien ohjelmassa Dandie Derby, illalla sitten saunotaan ja oleillaan yhdessä.

 

Sunnuntaina 23.7.

viihdymme vielä hetken yhdessä, siivoamme jälkemme ja jätämme taas jäähyväiset ensi vuoteen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiedusteluihin vastaa Anna-Riikka Kivelä

046-909 6513

iitanaava@hotmail.com

 

Ilmoittaudu leirille

ddtleirihinnasto17

Leirihinnasto / hlö

huonemajoitus

matkailuautolla/- vaunulla

torstai-sunnuntai

160 €

140 €

vuorokausi

65 €

55 €

päiväkävijät

30 €

30 €

lapset 5–12 v

−50 %

−50 %

lapset alle 5 v

0 €

0 €

 

Ilmoittaudu Club Showhun

 

!© Dandiedinmontinterrierit

- DDT ry